From São Paulo with looov

Anteeksi..

tammikuu 22, 2008 · Kommentoi

Oi voi.. Ei koskaan saisi kirjoitella äkäisenä, tulee vain rumaa tekstiä. (Rehellistä, mutta rumaa.)

Tosiaan, tilanne kuitenkin edelleen aivan sama, olen pohtinut kaikein maailman keinoja saada rahaa, mutta todellisuus on karu; ei sitä ole tulossa. Valitettavinta tässä oli tosiaan jo suunnitellut matkat Kolumbiaan ja heinäkuussa brasilian pohjoisosaan, Nataliin. Elleivät lattari-lentoyhtiöt yllätä suurilla alennuksilla taitavat nuo matkat siis jäädä kokonaan pois. Puhumattakaan siitä että olenko täällä enää heinäkuussa. Käynnissä on nimittäin kova kädenvääntö vanhempieni kanssa, jotka tuntuvat olevan sitä mieltä, että tuhlaajapojan (tahi tytön) on aika palata kotiin ja hankkia työpaikka, jotta saa syksyn opinnot maksettua..

Mutta sitä odotellessa voin kertoa ettei aikani ole ihan hukkaan mennyt täällä, tai siis että kerkesin jo hieman matkustella, tosin aika paikallisesti, mutta silti :)

Kokeiden päätyttyä, joista tein kaksi (kolmesta) ja luulenpa selvinneeni niistä ihan kunnioitettavasti, päätin juhlistaa tätä ihanalla mini-lomalla pienellä suurella saarella :D eli kyseessä oli reissu “Ilha Grande”:lle (“suuri saari”). Tämä saari sijaitsee Rion osavaltiossa, täysin eristettynä muista. Matka sujui mukavasti bussilla, jonka nappasimme suuuuuurella kiireellä sampasta klo11 illalla, bussi ei ollut mikään luksus mutta parempi silti kuin normaalisti, maksoimme 8h matkasta 50realia, joka siis n 25euroa. aamulla siinä hieman ennen kuutta saavuimme perille angra dos reis  – nimiseen pikku kyläpahaiseen. Kuski karjui niin mukavasti että herättiin hirveessä paniikissa ja huomattiin että oltiin vikat bussissa. (Onneksi tämä oli päättäri, koska täällä ei tapana kysellä minne jengi menee vaan sun täytyy itse tietää missä jäädä pois. Tuli selväksi kun meidän takana istuva pappa herätti meidät siinä aamu kolmelta kun hän oli mennyt pysäkkinsä ohi.. hupsii) Bussiasemalta sitten suunnattiin kohti satamaa jossa istuttiin kalanhajussa katsellen auringon nousua kahden korppikotkan meitä tuijottaessa. Ah sitä tunnelmaa.. ;)

reissu oli täysi kymppi, vaikka vain yhtenä päivänä paistoi aurinko ja päästiin rannalle. Muina päivinä käveltiin tuntikausia ympäri saarta, mm. etsien delfiinejä.. Tai siis Minä etsin delfiinejä, kunnes selvisi että puhuttiinkin vesiputouksesta.. :D Mutta kun sana ei ollut tuttu ja sitä kuvailtiintermein “sä voit uida niiden kanssa/niissä (sama sana), hyppiä, kova/korkea meteli” ni hitto mä luulin et siel joku delfinaarion tynkä ..

no anyway, saari oli Upea!! Tarjolla pelkästään ekologisia vaihtoehtoja, vaelluksia, rantaretkiä ja pidempiä retkiä ympäri saarta. Pikku veneet veivät hinnasta sopien eri paikkoihin ja jättivät sinne vaikka yöksi.. Siellä ei ollut lainkaan autoja! Kiellettyjä! Vain poliisilla ja palokunnalla autot, ja minkä mä pollareita näin niin niitä oli kaksi kundia golf-autossa, perjantai-iltana torin laidalla. Katsoivat että kaikki sujuu hyvin.. ihanaa.. Huonojuttu minkä huomasin heti tullessamme, oli kulkukoirat. Niitä oli aivan uskomaton määrä. Katumyyjät niitä kait ajoittain ruokkivat, kerrankin kun ostettiin jälkkärit yhdeltä pojalta jonka kärryn alla pienen pieni koiran pentu poika kysyi etteikö me haluttaisi ottaa sitä mukaan.. Samaa kysyi pousadamme (“majatalo”, bed&breakfast-tyylinen) omistaja kun ihastelimme hänen koiransa pentua joka temmelsi aamiaisella verannalla. Eli ongelmia myös paratiisissa.

Muuten jos joku tulee tänne päin ja haluaa käydä samaisella saarella voin lämpimästi suositella meidän pousadaa jonka omistaja oli aivan paras! Entinen pankkiiri tmv ranskasta William, joka nykyään täysi rasta ja capoeristi! Aivan upea tyyppi, ihana paikka, hieman syrjässä (10min rannasta) mutta hinnat alhaiset, huone hyvä, ja aamiainen mmmm.. mahtava! Suosittelen; Pousada Oriental, Ilha Grande, RJ

nyt menen nukkumaan.. kerron seuraavassa matkasta Rioon juhlimaan uutta vuotta.

Beijos!

Daniela

→ Jätä kommenttiAiheet: Uncategorized

Aikainen kotiinpaluu…

tammikuu 16, 2008 · Kommentoi

Noniin. Olipas ihana aamupäivä, linnut lauloivat, aurinko paistoi ja kaikki meni niin mukavasti. Rupattelin puhelimessa ja tein treffit iltapäiväksi. Ajattelin nopeasti vilkaista sähköpostinin ennen kuin tsekkaan leffateattereiden tarjonnan. Ja ah, mitä sieltä löytyikään.. Uutinen jota olen pelännyt jo muutaman viikon, mutta silti ajattelin ettei se koskaan tulisi.. eihän näin voisi tapahtua, sehän olisi aivan järjetöntä.. Mutta eeeeei, se tuli nyt ja siinä selvästi sanotaan ettei Kela annan minulle MITÄÄN tukia!

 HELVETIN HIENOA! Kiitos suomen valtio! Tämä niin vahvistaa uskoani siihen on jotain on pahasti vialla tämän maan johdossa. Vähennetän opintotukia *jeee* Otetaan opiskelija-alennukset pois *jee* Ei hyväksytä ulkomailla opiskelevia suomalaisia opiskelijoiksi koto-suomessa *jee* Ja nyt, ei anneta ulkomailla opiskeleville jotka vaihdossa jossa vielä kauempana mitään tukia!  *tupla jee*

Siinä meni sitten Kolumbian matkat sun muut viihteet tältä kesälomalta. Voi olla siis etten voi jäädä tänne kevät lukukaudeksi vaan joudun palaamaan häntä koipien välissä takaisin Suomeen koska mulla ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä tänne! KIITOS KELA!

Nähkääs, koska oma yliopistoni ei tee vaihtoja etelä-amerikkaan niin jouduin järjestämään tämän vaihdon aivan itse. Hoidin paperit molemmista kuluista käänsin ne englannista portugaliksi ja toimitin kaiken maailma todistukset ja leimatut kirjeet kaikille. Kiitoksena tästä pystyin matkustaman unelmieni maahan, Brasiliaan! Mutta koska Kela on niin saatanan hankala jo muutenkin ulkomailla opiskelevalle niin ei olisi pitänyt olla näin naïvi.. Koska oma yliopistoni ei tätä vaihtoa järjestänyt en saanut heiltä todistusta että olen heidän vaihdossa/tutkimukseen kuuluvassa vaihdossa. Kela kuitenkin hienosti ohitti molemmat faktat että oma yliopistoni tietää että olen täällä, sekä lähetin todistukset kaikista suorittamistani kursseista Kelalle. Ah, mutta siltikin, Kelan ihastuttava Satu Pokela ilmoitti minulle juuri etten ole opiskelija! :D Hienoa.. Ja minä kun luulin että käynti luennoilla, kurssien suorittaminen ja kokeiden läpäisy olisi aika hyvä määritelmä opiskelijasta, mutta alias, olin väärässä. Voi minua tyhmää.

 Hienoa että Taikin vaihtarit tai Hesan Yo:n vaihtareille ei ole samaa ongelmaa.. Kiinan opiskelija lukee täällä Ranskaa ja Portugalia, mutta saa tuet. Taikkilainen lukee täällä Jotain en edes tiedä mitä mut hän vaihtaa koulua kuin paitaa täällä, eikä mitään ongelmia. Kiva ettei Kela niistä stressaa.. Minä joka opiskelen kansainvälisiä suhteita olen täällä kv-politiikan laitoksella vaihdossa ja käyn kv-kursseja, ja minua ei lueta opiskelijaksi! Pistää vihaksi oikeasti tälläinen paskan jauhanta!

Helvetin hyvää uutta vain kaikille. Nähdään Suomessa!

→ Jätä kommenttiAiheet: Uncategorized

Opiskelijaelämää . . . Hah!

marraskuu 13, 2007 · Kommentoi

Tosiaan.. kevät on saapunut kaupunkiin. Lämpötila on noussut mukavasti tässä muutaman viikon aikana, lähennellään jo 30′c parhaimmillaan, mutta eipä hyvää ilman pahaa.. sateet kuuluvat brasilian kevääseen hyyyyvin selvästi. Aamulla saattaa olla ihanan aurinkoista ja kuumaa, mutta keskipäivällä pilvet kasaantuvat taivaalle (ilmestyen usein aivan tyhjästä!) ja PUFFF vettä tulee niin perkeleesti. Viime vkolla nousin metrosta, keskelle Avenida Paulistaa kesämekossani (koska kun olin noussut metroon aurinko paistoi), tunsin muutaman pisaran kasvoillani ja naurahdin itsekseni hyvää tuuriani, ehtisin hyvin kaverin kämpille ennen sadetta! NOOOT!! Minuutin päästä seisoin liikennevaloissa vettä valuen ja kiroten, päästessäni perille olin kuin uitetttu koira.

Mitäs muuta mukavaa täällä on tapahtunut.. hmmm.. koulu nyt menee ihan penkin alle! Olen kyllä kiltisti käynyt luennoilla, mutta tekstit mitä pitäisi lukea joka tunnille ovat kaikki 50sivuisia analyysejä brasilian ulkopoliitiikasta 30-luvulla, tai sitten historiaa sodista ja diktatuureista joten meikä aika pulassa kääntäen niitä. voi äiti, mikset puhunut mulle portugalia kun olin pieni…!!!

Loppukokeet lähestyvät myös uhmaavasti.. taisivat olla 26 ja 27.11. eli iiiihan just. sinäänsä olisi tässä aikaa lukea niitä tekstejä nyttenkin mutta meillä pitkä loma tulossa. To – Ti vapaata :D whiii.. ja tietenkin kunnollisena opiskelijana olen ottamassa osaa suuuuuren suureen opiskelijatapahtumaan toisessa kaupungissa.. heheh.. lähtö on ke iltana koulun kampukselta ja paluu sunnuntai yönä. Tapahtuman nimi “Economiadas” on kait kuuden eri yliopiston välinen häppeninki jonka ideana on kisata eri urheilulajeissa.. tai siis näin sitä mainostetaan. Me mennään sinne juhlimaan! :D Osta lippu ja saat koulun paidan jotta sua ei vahingossakaan erehdytä luulemaan muiden koulujen oppilaaksi, kahden grillibileet (ei hirveesti mua lämmitä), bussimatkat (me ei tietenkään mahduttu sisään kun edelliset jonossa vei vikat paikat!!! mennään julkisilla.. hahha!) ja sisäänpääsyn joka ilta open bar bileisiin!! :D Ja siis tietenkin kaikki ne urheilukisat! Mulla itseasiassa kaveri pelaamassa tennistä siellä, mutta eri koulusta, joten en tiedä saanko kannustaa sitä julkisesti .. hehehe..

Suunnittelen tässä mitä tekisin joulu-helmikuun, on nimittäin kesäloma!!! :D Porukat tietty töissä joten täytyy kehittää jotain tekemistä. haluaisin matkustaa!! :) Daaaah. Katselin tuossa eri nettisivuja “backpacking in latin america”-hakusanoilla.. mmm.. Pitäisi vain kaveri löytää, ja rahaa. Brasilia on niin iso maa että välimatkat ovat toooosi pitkiä. Matkustaminen on joko kallista – lentäen, tai sitten tosi hidasta – bussilla. Moni mun kavereista lähtee takaisin kotimaihinsa nyt jouluna. Osa taas menee töihin / työharjoitteluihin. Noh ainakin tiedän että 18.12 – 2.1. olen varattu :D Sisko, avomiehineen (aka Lauri), täti ja setä tulevat tänne joulua viettämään, ja mennään kaikki porukalla Rioon juhlimaan uutta vuotta! Pari kaveria menossa Salvadoriin Tammikuun lopussa, ovat siellä karnevaalit ja mä menen sinne myös. En malta odottaa sitä :D Salvador on Bahiassa (osavaltio), aika pohjoisessa mutta siis rannalla kans. Ihmiset siellä on 99% mustia ja siellä ihan erilainen kulttuuri.. vään kuin New Orleans jenkeissä.. mustaa magiaa ;) (Isä sanoi olleensa siellä 70-luvulla, silloin kaikki ihan pöllyssä ja harrasti voodoota.. haha. Mut eiköhän 70-luvulla kaikkialla ollut vähän eri meno. )

Eli jos joku on vapaalla tammi-helmikuussa niin tänne saa tulla kylään! ;) majoitus on taattu ja matkaseuraa löytyy jos haluaa lähteä tutkimaan lattareita!

Nyt palaan kirjojen ääreen, kertaamaan verbejäni.. hihi. (Lataan vain eka parit kuvat taas teidän iloksi..)

pusss ja hali kaikille!!

Daniela

 enjoy:

→ Jätä kommenttiAiheet: Uncategorized

Oi!

lokakuu 2, 2007 · 1 kommentti

heipähei ja terveisiä taas täältä kaukaa.

Nyt pikku Dana on päässyt mukaan piireihin ja elämä hymyilee :D Ne bileet minne viimeksi olin menossa olivat sen Felipen koulukaverin 20v syndet.. eli en nähnyt silloin ketään USPilaisia. mutta hauskaa oli. laitan seuraavaksi koosteen bilekuvista ;) aikajärjestykseen tietty, eli ekana nuo synttärit.. sitten USP:n opiskelijahipoista jotka olivat aivan tajuttomat!! maksoin R$30 sisään, eli n.11EUR mutta bileissa avoin baari.. eli sai hakea niin paljon olutta, vettä tai drinksuja kuin napa veti! :D ja tarjoilua jatkui aamu 06 asti ja pitempäänkin varmaan, mutta me luovutettiin silloin. (valitettavasti mulla ei yhtään kuvaa itselläni ko.bileistä itseasiassa ole koska kameran akku loppui! mutta laitan kaverin kuvia!)  sit seuraavana iltana mentiin isoihin opiskelijakemuihin jonka kilpaileva koulu järjesti. eli kyseessä Getulio Vargasin Festa Giovanna. Dresscode: White. öö, ja sitten pari kuvaa sunnuntain leffaillasta.. lähti vähän käsistä kun ostettiin sipsien lisäksi 2ploa viinasta ja tehtiin caipirinhoja kaikille :P mm.. eilen koulussa oli aika tuskaa!

valitettavasti en jaksa raportoida nyt enempää.. anteeksi! Nauttikaa kuvista :D

Beijos!!

Daniela

→ 1 kommenttiAiheet: Uncategorized

Morjensta taas!

syyskuu 14, 2007 · Kommentoi

Heipähei kaikille, taas on aika kirjoitella hieman kuulumisia täältä kaukaa.

Viime viikko oli tosiaan sitten eka lomaviikko koulussa :) jee.. olihan tässä jo niska limassa painettu kolme viikkoa! HUH HUH. En ollut mitenkään innoissani tästä lomasta, koska a) se tuli Aivan täytenä yllätyksenä mulle (super-aktiivina kuunnellut taas tosi hyvin tunneilla, koska aivan varmasti joku sen oli maininnut aikaisemmin!) b) meikä vielä ihan pihalla koko koulusta ja c) mulla ei ollut MITÄÄN suunnitelmia!! Äiti ja isä tietenkin töissä normaalisti, joten ei heistäkään mitään seuraa. Tämä loma siis johtuen brasilian itsenäisyyspäivästä, joka oli siis viime vkon perjantaina 7.Syyskuuta. USP:lla tapana kuulemma antaa opiskelijoille aina koko vko lomaa vaikka itse pyhäpäivä olisikin vasta to tai pe. Ok, kunhan joku ilmoittaisi mullekin seuraavalla kerralla hieman aikaisemmin :) kiitos.

Kulutin viikkoni nukkuen oooikein pitkään aamuisin, jopa klo9 asti! wow.. Liityin läheiseen tennis-klubiin ja kävinkin siellä sitten vähän lätkimässä aamuisin. Samoin löysin kuntosalin/klubin 10min kävelymatkan päästä ja tutkin myös heidän tunti tarjontaa (vielä en liittynyt, mutta kävin shoppailemassa treeni-vaatteet ja salikengät). ;) Äiti oli ke iltana kipeä ja piti to vapaan, joten myös torstai kului shoppaillessa. Mutta koska yritin niin olla tehokas ja liikunnallinen, kävelimme ostoskeskukseen ja takaisin. Äiti yritti kyllä ehdotella taksia, mutta vaadin että kävelisimme takaisin kotiin. Joten kädet täynnä ostoskasseja laahustimme kotia kohti. :)

Perjantai aamuna noustiinkin superaikaisin, suunnitelma oli lähteä kotoa kuudelta jotta ei jäätäisi ruuhkaan. Perjantai siis oli vapaa Kaikilla, ja peri sisämaa tyyliin, kaikki suuntasivat rannalle juhlimaan itsenäisyyspäivää! Kuten mekin. Tietenkin päästiin ylös sängyistä vasta siinä puoli kahdeksan aikaan, suihkuun ja aamiaisen väsääminen jne.. Oltiin autossa 9.20. Määränpäämme oli Ubatuba, sijaitsee rannikolla, n puolessa välissä matkaa Rioon. São Paulosta Ubatubaan on matkaa reilut 200km, eli matkaan pitäisi kulua noin 2,5h.. Kiitos kuitenkin miljoonan muun kanssamatkustajan, olimme perillä noin seitsemän tunnin päästä.. joista ekat 3h kului jonottaessa keskustasta päätiellä.. ja vikat 2h jonottaessa itse Ubatubaan pääsyä!! Uskomatonta kuinka paljon autoja voikaan olla samassa paikkaa! :D Aivan järjetöntä!

Vkonloppu sujui kuitenkin ongelmitta muuten. Ubatuba on tosi pieni, semi rähjäinen rantakaupunki, joka nimittää itseään “Surf Centeriksi”, joka paikassa tosiaan myytiin lautoja, märkkäreitä jne ja tarjottiin kursseja. Meinasin mennä, mutta en vielä tällä reissulla, odotan että ilmat lämpenevät vielä hieman. Rantaviivaa siis löytyi, pikku ravintoloita ja “barsinhoja” (pikku kojuja/baareja, joista sai perus caipirinhat ja oluet halvalla, istuen muovituolilla rannalla) ja matkamuistomyymälöitä sun muita pikku shoppeja. Me asuttiin rannan aaaivan toisessa päässä kaukana kaikesta actionista.. eli autolle oli tarvetta iltaisin! Ilmat oli semi okei.. ei mitään hullua hellettä, lämpöä oli jotain 27-30′c paikkeilla, mutta pilviä oli niin hitosti ettei rannalla paahtunut. Pelattiin lentistä, syötiin maissia ja juotiin caipirinhaa :P

Maanantaina oli paluu arkeen kova.. Proffa ilmoitti että ensi kerralla koe. Siistiä. Olenkin tässä viettänyt aikaa äärettömän turhauttavan kirjasen ääressä; “Foreign Policy Analysis” (Miami Universityn julkaisu vuodelta 1995). Se on niin täynnä viittauksia muihin kirjoihin ja tutkijoihin, että itse aihe – analyysi, on aivan hukassa. Mutta mun täytyy olla innoissani tästä, koska tämä on so far eka EI-portugaliksi annettu teksti. JEE! Ja sain luvan tehdä kokeenkin englanniksi, mikä sinäänsä on aivan sama koska mulla tässä enää kaksi päivää aikaa lukea ne ekat 8 lukua (olen nyt luvussa 4) ..

ÄH, luen sitten huomenna lisää :D nyt olisi suunnitelmana nauttia vielä hetki kahvista, mennä suihkuun, ja alkaa laittautumaan iltaa varten. Felipe (olenko jo kertonut hänestä?! hmmm.. en muista, mut jos en niin Felipe on vuoden nuorempi brassipoika joka on osa-aikanen Pöyryllä – eli missä mun vanhemmat töissä, ja opiskelee samaa kuin minä, mutta vain eri koulussa täällä SP:ssa. Joten paljon lyhennettynä; me tavattiin kerran, se on ihan hauska tyyppi ja se tykkää oluesta! :D ) ELI Felipe ja minä mennään tänään ulos! Tällä kertaa otan kameran mukaan ja räpsin muutavan kuvan. Mä haluaisin mennä käymään mun yliopistolla, koska siellä jotkut bileet, mut en vielä mitä ilta tuo tullessaan .. Näette sitten kun laitan kuvia tänne ;) (ps. jos joku osaisi neuvoa miten noita kuvia voi tänne laittaa muuten kuin noin tyhmänä slide-showna niin olisi aika Superii!!! :) )

Nyt, kiitän ja poistun puuhastelemaan.

BEIJOS,
Daniela

→ Jätä kommenttiAiheet: Uncategorized

tervehdys taas!

elokuu 27, 2007 · Kommentoi

hehe, hieman aikaa on taas päässyt kulumaan siitä kun aloitin, pyydän anteeksi :)

Voisi ehkä jo sanoa, että opiskelu on nyt virallisesti alkanut.. Tänään alkoi kolmas viikkoni täällä ja so far so good.. Tunnit ovat kaikki portugaliksi mikä siis Edelleen hieman häiritsevää, koska kaikki mitä ko kielestä tiedän/osaan rajoittuu aikalailla ihan perus day-to-day jutusteluun. Viime tiistaina professorini pyysi minua kertomaan koko luokalle minkäläinen oli “teollinen vallankumous” suomessa ja miten se meihin vaikutti.. Alku shokista selvittyäni takeltelin ehdotukseni hänelle, jospa selittäisin ihan vain englanniksi. Noh, tämähän ei hänelle sopinut joten pysyin hiljaa. :) sorry..

Menen kouluun ma-ke, matkustan junalla Cidade de Universateria-pysäkille ja sieltä loikin 4-kaistaisen sillan reunaa pitkin, kohti kampusta. Kuvat, jotka viimeksi postasin ovat kyllä ihan oikeita paikkoja, mutta mun luentoni eivät olleetkaan missään niistä taloista vaan koko IR (International Relations tai kuten täällä sanotaan Relacoes Internacionais) – laitos on siirretty samoihin tiloihin kuin bisnes eli ihan eri paikkaan :) (Otan huomenna kameran mukaan ja räpsäsen pari kuvaa lisää.) Mutta tosiaan, päästyäni kampukselle matkustan sillä ihanalla kiertävällä kampus-bussilla kohti meidän laitosta ja hyvin usein samaan bussiin änkeää n60 muutakin opiskelijaa joista osa roikkuu ovissa, istuu sylikkäin tai muuten vain hönkivät niskaan. Jos olette nähneet kuvia intialaisista busseista, kuvitelkaa se kiertämässä iiisoa puistoaluetta ja tiputellen opiskelijoita matkallaan!! ;) Itse luennot eivät ole niinkään pahoja, ryhmät ovat normikokoisia kaikille Audentesilaisille, eli n30-40hlöä, perus luokissa, eli ei mitään massaluentoja kuten HKI-yolla on. Siellä keskustellaan todella paljon käsiteltävistä asioista, mikä on tosi raknetavaa mutta myös hankaloittaa mun elämääni suhteellisen paljon vielä tässä vaiheessa kun toi sanasto ei tosiaankaan kata poliittista historiaa.. Luennot on kaksi osaisia, eka 2h proffa puhuu ja vastaa kysymyksiin, sitten 15-20min tauko, ja toisella osiolla käydään läpi kaikki tekstit mitä piti lukea ja jollain tunneilla tehdään ryhmätöitä tai presentaatioita ko aiheesta.

Tähän mennessä meikä vähän hiippailee siellä kampuksella, ilmestyn tunneille, yritän ymmärtää ja sössöttää minkä osaan ja sitten hiippailen bussille ja suuntaan kotiin. Vaikka brassit ovat todella avoimia ja kilttejä niin se kaikki voi käydä hieman stressaavaksi näinkin suomalaiselle kuin minä.. ei sitä aina jaksa että jengi on kuin naanatalin aurinko :D mut on meillä ihania vaihtereita jotka palauttavat maanpinnalle nopeasti. ranskikset ja sveitsiläiset ovat muodostaneet oman kerhonsa johon ei pääse mukaan ellei puhu ranskaa tai espanjaa.. siistii..

mitäs muuta koulusta voisi kertoa.. hmm.. sain emailin että mun opiskelijakortti on valmis :) jee, nyt voin syödä kampuksella ja tehdä kirjastokortin. villiä. saan kans opiskelija-alen busseissa ja junissa, tietenkin hirveän paperisodan jälkeen, jota en halua nyt ajatella.

muuten elämä aika leppoista täällä.. suorastaan tylsää ajoittain. Koska en ole ollut kovin aktiivinen ahdisteluissani luokkatovereitani kohtaan olen viettänyt suhteellisen paljon aikaa vanhempieni kanssa :D hahaha.. mutta hauskaa on kyllä ollut. Semisti kyllä harmittaa ettei villi opiskelijaelämä täällä ollutkaan ihan niin Villiä kuin odotin. Mutta aikaa on vielä 11kk ja lupaan parantaa tapani!! Viime perjantaina unohdin kameran kotiin, joten en voi näyttää teille kuvia ah niin ihastuttavista pikku rokkipubeista, joissa kierreltiin yhden Filipen kanssa, mutta ei hätää otan ensi vkonloppuna sitäkin enemmän kuvia paikallisesta menosta.

 Beijos,

Daniela

→ Jätä kommenttiAiheet: Uncategorized